keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Uusi temppu mielenvirkistykseksi!

Mauno on nopea oppimaan ja motivoituu hyvin herkuista, tai siis raksuista, joita se syö muutenkin. Temppujen opettaminen on siis suht helppoa, jos itsellä vain on selkeä käsitys siitä, mitä aikoo opettaa.

Toissapäivänä aloin opettaa Maunolle esineen koskettamista. Esineeksi valikoitui pikkuinen kameran jalusta, sillä halusin opetusvaiheeseen sellaisen esineen, joka ei ole mukana tavallisessa arjessa.

Mauno odottamassa käskyä ja esineenä käyttämäni kolmijalka.
Olen jo aiemmin opettanut Maunoa koskettamaan avonaista kämmentä "täp"-käskyllä. Käytin samaa komentoa, sillä Mauno yhdistää käskyyn jo jonkin tökkäämisen kuonolla. Aloitin opettamisen pitämällä kolmijalkaa kädessä, antamalla käskyn ja palkkaamalla, kun kuono osui kolmijalkaan. Aluksi esinettä voi pitää ihan lähellä koiran kuonoa, ettei virheitä pääse turhaan syntymään.

Varovainen lähestyminen.
Kun koira on riittävän monta kertaa käskystä tökännyt esinettä onnistuneesti, voi esineen laittaa lattialle. Jos koira yhdistää käskyn edelleen käteen, voi kättä pitää esineen takana tai esinettä voi osoittaa. Maunolle osoittaminen toimii hyvin, sillä se lukee muutenkin paljon eleitä.

Kun koira on riittävän monta kertaa koskettanut onnistuneesti lattialla olevaa esinettä, voi esineen siirtää kauemmas ja koiran lähettää käskyllä tökkäämään sitä. Kun Mauno oppi tempun kunnolla, aloin komentaa sen ensin maahan ja odottamaan: Muuten se olisi innoissaan tökännyt esineen kumoon heti kun sain sen lattialle pystyyn.

Töks.
Temppuja opetettaessa kannattaa pitää riittävästi taukoa, ettei koira väsy ja menetä mielenkiintoaan tai mene ylikierroksille. Itse en reagoi ns. vääriin vaihtoehtoihin, vaan odotan kunnes koira tekee oikein ja palkkaan siitä. Näin koira pitää temppujen opettelua mieluisena, eikä lopeta tarjoamasta ratkaisuja.

Tälle tempulle olisi varmaan jotain hyödyllisiä variaatioita, mutta itselleni ei tule mitään mieleen! Isomman koiran voisi opettaa avaamaan television napista tai painamaan vaikka ovikelloa, mutta miten varioida temppua tappijalan kanssa? Ideoita?