Lentäminen koiran kanssa

Uudessa lähipuistossa ihmettelemässä.

Täällä sitä nyt ollaan! Mauno selvisi lentomatkasta hienosti. Kuten tapanani on, kerron nyt kohta kohdalta miten asiat etenivät.

Saavuimme lentokentälle reilu pari tuntia ennen lennon lähtöä, kuten Finnairilta oltiin lippujen varauksen yhteydessä suositeltu. Minulla oli matkalaukku, rinkka, reppu ja kangaskassi, sekä iso koiran matkaboksi ja koira mukana, joten saattaja tuli tarpeeseen. Otimme heti parkkipaikalta kärryn, jolla tavarakasan kuskaaminen onnistui edes hieman helpommin.

Kävin ensimmäiseksi check-in-tiskillä lähettämässä omat laukkuni koneeseen. Tiskiltä sain samoin tein mukaani virkailijan, jonka kanssa menimme hakemaan koiran ja boksin (jotka odottelivat sivummalla saattajakaverini kanssa). Tässä vaiheessa sanoin kaverilleni kiitokset ja heipat, ja lähdimme virkailijan ja Maunon kanssa kohti erikoismatkatavaroiden aluetta.

Mukanani tallustanut (ja kärriäni ystävällisesti työntänyt) virkailija soitti paikalle turvatarkastajan, joten odottelimme pari minuuttia erikoismatkatavaroiden jättöpisteellä. Paikalle saapuessaan turvatarkastaja pyysi minua kasaamaan boksin, joka oli tässä vaiheessa siis vielä kahtena kappaleena. Mauno meni kesken kasauksen boksiin istumaan, sitä taisi jo vähän jännittää ihmisvilinä ja outo tilanne. Koira piti kuitenkin ottaa vielä boksista pois tarkastuksen ajaksi. Tarkastus oli siis lähinnä kopassa olevien peitteiden nopea pölläytys. Sitten ei muuta kuin koira takaisin koppaan, ovi kiinni ja koira bokseineen päivineen suljetun oven taakse. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että unohdin kiinnittää vesikupin, mikä jäi tietysti harmittamaan. Eipä siinä auttanut kuin lähteä turvatarkastusta kohti ja odottelemaan koneeseen pääsyä.

Varsovan päässä kävin ensin hakemassa laukut hihnalta ja lähdin vasta sitten etsiskelemään Maunoa. Kärry toimi jälleen oivana apuvälineenä. Saapuvien matkatavaroiden vieressä päivysti kaksi miestä, jotka vaikuttivat kuuluvan henkilökuntaan. Toisen heistä värväsin saattelemaan minut koiran luo, sillä itselläni ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, minne koirat lennon jälkeen toimitetaan. Marssimme koko matkatavara-alueen läpi aivan toiseen päähän, jossa jonkinlaisen erityismatkatavara-hässäkän luona ehdin ihan pienen hetken odottaa. Yhtäkkiä virkailija kysyi, että "Onko tuo sinun koirasi?" ja olihan se! Portin taakse oli ilmaantunut tutunnäköinen boksi, joka "That's my dog! He's mine!" hihkuntani jälkeen työnnettiin porttien sille puolelle, jossa itse seisoin.

Mauno ei heti suostunut tulemaan kopasta ulos, vaan jouduin purkamaan boksin, ennen kuin sain koiran nostettua syliin. Nakkiparka oli selvästi vähän järkyttynyt matkasta, eivätkä jalat oikein kantaneet. Koppa oli kuitenkin kuiva, joten mitään ei koirasta ollut ulos tullut matkan aikana. Järkytyskin meni nopeasti ohi ja isäntäihmistä odotellessamme Mauno joi, söi herkkuja ja haukkui kumeasti ilmeisen epäilyttävälle uniformupukuiselle miehelle, joka kehtasi kävellä ohitsemme kysymättä lupaa Suurelta Mäyräkoiralta.

Kaikkiaan lento meni siis hyvin, eikä edes vatsa mennyt sekaisin stressin määrästä huolimatta. Huolellisella boksiin totuttelulla oli varmasti positiivinen vaikutus matkan sujumiseen, ja täällä uudessa kodissa Mauno on edelleen nukkunut yönsä lentolaatikossaan. Sekä Suomessa että Varsovassa saimme kentällä paljon hymyjä ja katseita, mutta henkilökunnan lisäksi kukaan ei kehdannut tulla höpöttelmään. Ehkä hyvä niin, Mauno sai ainakin rauhassa valmistautua lentoon ja toipua lennon päätteeksi.

Saimme kehuja sopivan kokoisesta boksista, joten ilmeisesti ihmiset yrittävät usein lennättää koiriaan liian pienissä laatikoissa. Toki iso boksi oli hankala kuljetettava, mutta Maunolla oli siinä hyvin tilaa, mikä varmasti lisäsi turvallisuuden tunnetta. Mitään papereita meiltä ei kysytty missään vaiheessa, vaikka passi oli toki mukana. Puolan päässä kysyttiin (ohimennen) kahdesti, mistä maasta olemme tulleet, mutta pelkkä "Finland" riitti eikä papereita tarvinnut näyttää.

Lähipäivinä voisin kertoa siitä, miten elomme täällä Varsovassa on lähtenyt sujumaan.

Jännittäviä aikoja

Edellisen postauksen haasteet jäivät haastamatta. En ole kovin yllättynyt, mutta yritän kyllä skarpata!

Ajatukset ovat olleet aika vahvasti isoissa elämään liittyvissä asioissa, nimittäin näillä näkymin Maunosta tulee hyvin pian ulkosuomalainen mäyräkoira. Jotenkin tuntuu, että koko asiasta ei tee mieli vielä kirjoittaa, jos jokin meneekin pieleen. Suomalaista pessimismiä? Tänään varasin kuitenkin lennot minulle sekä Maunolle ja se tosiaan on sellainen aihe, josta haluan tänne blogiin kirjoittaa! Taikauskosta viis!

Tällaisessa kopassa Maunon on tarkoitus matkustaa.

Mauno on sen verran kookas kaveri, että matkustamoon sitä ei saa mukaan vaikka pitäisi millaisen laihdutuskuurin. Ruumassa matkustavalla koiralla tulee olla tuollainen kuvan kaltainen kova lentoboksi, jossa koiralla on tilaa seistä, kääntyä ja istua ilman, että pää osuu kattoon. Pitkällä makkarakoiralla koppa on suhteessa aika iso, sillä pituutta löytyy tietenkin paljon enemmän kuin korkeutta. 

Meillä kävi kopan kanssa hyvä tuuri, sillä löysin netistä käytetyn kopan erittäin edullisesti ja vielä täältä meidän kotikaupungista! Vaikka kopassa ei kuulemma ole koiraa pidetty, niin siinä mielessä se ei mene käyttämättömästä, että kaikenlaista pientä naarmua ja puutetta kopasta uuteen verrattuna löytyy. Hinta oli kuitenkin vain murto-osa uudesta kopasta, joten pienellä jeesusteippailulla häkki on oikein passeli!

Jännittävintä koko keikassa on se, että Mauno ei ole koskaan matkustanut lentokoneessa. Olen aika varma, että siinä vaiheessa kun koira katoaa henkilökunnan matkassa kohti lastaustoimia, niin ulina ja huuto kaikuu pitkin lentokenttää. Toivottavasti nakki kuitenkin rauhoittuisi nopeasti ja matka sujuisi ilman sen suurempia traumoja. Lento ei onneksi ole pitkä, kaikkiaan kopassa vietetty aika jää - jos mikään ei mene pieleen - muutamaan tuntiin. Valitsin tietenkin suoran lennon ja vielä kotimaisen lentoyhtiön, että saan höpötellä henkilökunnalle suomeksi. Maksoi paljon, mutta toisaalta kopan hankintahinnassa säästettiin joten lopputulos ei ole paha :)

Olemme treenailleet kopassa oloa myös ovi kiinni, ja lisäksi olen korvannut Maunon nukkumakopan nyt tällä lentoboksilla. Kun otin näitä kuvia, jouduin houkuttelemaan Maunon käskyn kanssa kopasta pois, eli ainakaan mitään syvää inhoa koppa ei onneksi aiheuta. Tilanne on todennäköisesti aivan erilainen sitten, kun kopassa on vietetty humiseva ja koliseva lentomatka. Olen lohduttanut itseäni ajatuksella, että esimerkiksi espanjalaiset rescue-koirat lennätetään aina Suomeen ja henkiin nekin jäävät, vaikka niillä ei ole välttämättä juurikaan kokemusta esim. autolla matkustamisesta.

Tämän pitkän ja seikkaperäisen selosteen jälkeen haluaisin kuulla, että onko blogin lukijoilla kokemuksia koiran lennättämisestä lentokoneessa? Miten hauveli suhtautui?

Kysymyksiä ja vastauksia

Nyt on päässyt käymään niin jännittävästi, että Mäyrisneiti Doriksen ihminen on haastanut meidät! Tässä haasteen säännöt suoraan Doriksen blogista:

1. Kiitä sinut haastanutta blogia ja linkkaa hänen bloginsa.2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 eri kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Award -haasteen ansainnutta alle 200 lukijan blogia.
4. Keksi 11 uutta kysymystä haastetuille.

Kuinka jännittävää :) Kyseessä taitaa olla Kakkiranttalin blogin toinen haaste kautta aikojen! Tässä meille annetut kysymykset ja vastaukset niihin, kuvituksena toimivat viimeaikaiset kuvat Maunon Instagram-tililtä.

Kesän ensimmäinen kuuma päivä ja reporanka Mauno.

1. Miksi juuri mäyräkoira?

Tähän kysymykseen olen saanut vastailla monesti! Meillä oli lapsuudenkodissani mäyräkoira, joka eli kanssani parivuotiaasta teini-ikään. Mäyräkoirassa on oikeastaan kaikki ominaisuudet, joista pidän koirassa: Kompakti koko, rauhallinen ja itsenäinen luonne, aktiivisuus tarpeen tullen, tietynlainen älykkyys ja persoonallisuus. Mauno on helppo ottaa mukaan joka paikkaan ja kaikki tykkäävät siitä. En muuttaisi siinä mitään :)

2. Kuvitellaan tilanne, jossa sinun tulee päättää kohde 50 000 euron lahjoitukselle. Minkä kohteen valitsisit ja miksi?

Täytyy myöntää, etten ole ehkä koskaan miettinyt asiaa näin yksityiskohtaisesti. Lottovoitosta unelmoidessa päättää aina antaa rahaa johonkin, mutta tosiaan, mihin? Jollain lailla haluaisin suunnata rahat koulutuksen kehittämiseen, sillä uskon, että koulutus ja sivistys johtavat parempaan yhteiskuntaan, parempaan eläinten kohteluun, tasa-arvoon jne. Mitään tarkkaa kohdetta en kylläkään osaa nimetä.

Mauno tykkää nukkuessaan painaa kirsun jotakin vasten. Yllättävän joustava tuo kuonon pää!

3. Jos saisit nyt aloittaa uuden harrastuksen, mikä se olisi?

Koiran kanssa vaiko ilman? Koiran kanssa aloittaisin jälkitreenit, Mauno olisi varmasti etevä jäljestäjä. Ilman koiraa haluaisin aloittaa joogan.

4. Bloggaisitko, jos et omistaisi koiraa? Jos vastasit kyllä, minkälainen blogisi olisi? Mitä se käsittelisi jne.?

Minulla tämä bloggaaminen on viime aikoina hyytynyt. Olen suunnitellut uutta, omille ajatuksille tarkoitettua blogia, mutten ole saanut aloitetuksi. Oma kriittisyys omia tekemisiä kohtaan estää usein tekemästä juttuja, jotka voisivat loppujen lopuksi olla kivoja ja onnistuneitakin. Viime kesänä minulla oli piilotettu blogi, joka käsitteli vuokrahevostani. Valitettavasti hepast aika jätti ja bloggaaminen jäi sen myötä :(

Mauno ja paras kaveri Myy riekkutauolla.

5. Kuluvan kesän kohokohta?

Kuluvaan kesään, kuten kesiin yleensäkin, on mahtunut paljon mukavaa ja ikimuistoista! Yhtä on vaikea valita, mutta reissut ulkomaille, mökille ja ympäri Suomen kuuluvat kyllä kärkikymmenikköön. Kuivakka vastaus, pahoittelut!

6. Turhin temppu, jonka koirasi osaa?

Postasin meidän uusimmasta tempusta kokonaisen postauksenkin aiemmin. Kyseessä on siis temppu, jossa Mauno tökkää käskystä esineen kumoon. En ole vielä keksinyt järkevää käyttötarkoitusta tälle.

Mauno Kannuskoskella pohdiskelemassa.

7. Millainen on koirasi normaali päivä?

Tällä hetkellä sellaista normaalia päivää ei oikeastaan ole, kun reissaamme ja touhuamme niin paljon. Välillä vietetään koko päivä kotosalla, välillä käydään tuulitunnelilla, mustikassa tai Facebookista bongatulla kimppakyydillä Helsingissä. Jospa syksy toisi taas töitä ja säännöllisen rytmin arkeen.

8. Paras muisto koirasi kanssa?

Hmm, tähänkin on vaikea keksiä yhtä yksittäistä muistoa. Maunon kanssa parasta on yhdessäolo: Lenkit, päiväunet koira kainalossa ja reissut. Näyttelysaavutukset tai onnistumiset keinoluolilla ovat niiden rinnalla toissijaisia :)

Mauno on ehtinyt kesällä veneilemäänkin.

9. Elämäsi koira? Kuka ja miksi?

Kaikki kolme koiraa, jotka ovat kuuluneet elämääni, ovat olleen omalla tavallaan niitä elämäni koiria. Tällä hetkellä elämäni koira on tietysti Mauno.

10. Jos voisit matkata ajassa taaksepäin, johonkin tiettyyn hetkeen, mihin matkustaisit ja miksi?

Yritän ajatella eteenpäin, tämä hetki on kuitenkin menneisyyden summa. Jos voisin muuttaa jotain, valitsisin ehkä toisen alan, jolle kouluttautuisin. Näillä nyt kuitenkin mennään, ja toki omasta koulutuksesta on apua esimerkiksi näissä blogijutuissa :)

11. Kallein eläinlääkärireissunne? Kerro siitä.

Oikaisen vähän. Maunon kalleimmasta eläinlääkärireissusta löytyy juttu tästä!

Sitten haasteen vaativin osuus, seuraavien bloggaajien haastaminen. Säästän haastamisen hieman myöhemmäksi, jotta ehdin tutkia ketkä kaikki on jo haastettu. Julkaisen kuitenkin nämä meidän vastaukset jo nyt, kun edellisestä postauksesta on jo vierähtänyt aikaa :)

Ketuttaa

Emäntäihmistä ketuttaa. Samoin mäyräkoiraa. Tässä ihan meidän kulmilla on ketun pesä. Kaikki meidän mukavat ja helpot lenkkireittimme ovat kettujen kansoittamia. Mauno haluaisi aina lenkillä mennä sinne, missä ketut ovat ja jos kettu sattuu näköpiiriin, eivät tassut kanna enää millään. Siis muuhun suuntaan, kuin kettua kohti. Ymmärrettävää, minkäs sitä koira vaistolleen voi, eikä tarvitse voidakaan. Mutta ärsyttäähän se, kun lenkeistä ei oikein tule mitään haistelun ja kettujen kyttäyksen vuoksi.

Tuossa yllä on isäntäihmisen lenkillä nappaama kuva ketusta. Näin lähelle poikaset tulevat, vaikka koira on mukana, tai ehkä juuri siksi. Koira kiinnostaa kettuja kovasti, ja ihmisiin ne ovat jo tottuneet. Pöljät kansalaiset ruokkivat kettuja ja niistä on tullut kesyjä. Asiasta on kirjoiteltu paikallisissa medioissa muistuttaen, ettei kettuja pitäisi ruokkia. Myöhäistähän se nyt on... Saas nähdä, millaiseksi meno muuttuu talvea kohti. Toistaiseksi meidän pitää varata lenkeille runsaasti aikaa ja hermoja.

Millaisia kohtaamisia villien eläinten kanssa teidän hauvelit ovat kokeneet?

Uusi temppu mielenvirkistykseksi!

Mauno on nopea oppimaan ja motivoituu hyvin herkuista, tai siis raksuista, joita se syö muutenkin. Temppujen opettaminen on siis suht helppoa, jos itsellä vain on selkeä käsitys siitä, mitä aikoo opettaa.

Toissapäivänä aloin opettaa Maunolle esineen koskettamista. Esineeksi valikoitui pikkuinen kameran jalusta, sillä halusin opetusvaiheeseen sellaisen esineen, joka ei ole mukana tavallisessa arjessa.

Mauno odottamassa käskyä ja esineenä käyttämäni kolmijalka.

Olen jo aiemmin opettanut Maunoa koskettamaan avonaista kämmentä "täp"-käskyllä. Käytin samaa komentoa, sillä Mauno yhdistää käskyyn jo jonkin tökkäämisen kuonolla. Aloitin opettamisen pitämällä kolmijalkaa kädessä, antamalla käskyn ja palkkaamalla, kun kuono osui kolmijalkaan. Aluksi esinettä voi pitää ihan lähellä koiran kuonoa, ettei virheitä pääse turhaan syntymään.

Varovainen lähestyminen.

Kun koira on riittävän monta kertaa käskystä tökännyt esinettä onnistuneesti, voi esineen laittaa lattialle. Jos koira yhdistää käskyn edelleen käteen, voi kättä pitää esineen takana tai esinettä voi osoittaa. Maunolle osoittaminen toimii hyvin, sillä se lukee muutenkin paljon eleitä.

Kun koira on riittävän monta kertaa koskettanut onnistuneesti lattialla olevaa esinettä, voi esineen siirtää kauemmas ja koiran lähettää käskyllä tökkäämään sitä. Kun Mauno oppi tempun kunnolla, aloin komentaa sen ensin maahan ja odottamaan: Muuten se olisi innoissaan tökännyt esineen kumoon heti kun sain sen lattialle pystyyn.

Töks.

Temppuja opetettaessa kannattaa pitää riittävästi taukoa, ettei koira väsy ja menetä mielenkiintoaan tai mene ylikierroksille. Itse en reagoi ns. vääriin vaihtoehtoihin, vaan odotan kunnes koira tekee oikein ja palkkaan siitä. Näin koira pitää temppujen opettelua mieluisena, eikä lopeta tarjoamasta ratkaisuja.

Tälle tempulle olisi varmaan jotain hyödyllisiä variaatioita, mutta itselleni ei tule mitään mieleen! Isomman koiran voisi opettaa avaamaan television napista tai painamaan vaikka ovikelloa, mutta miten varioida temppua tappijalan kanssa? Ideoita?

Lokoisaa Koiranpäivää!

Tänään 24.4. on kuulemma Koiranpäivä. Hyvää Koiranpäivää sitten vaan koko meidän porukalta!

Lisätietoa Koiranpäivästä Kennelliiton sivuilta.

Meillekö mäyräkoira?

Olen viime aikoina kuullut monesti Maunoa rapsutelleilta tutuilta ja tuntemattomilta sanat "Pitäisiköhän meidänkin ottaa tämmöinen!" Tässä mietteitäni siitä, millainen mäyräkoira mielestäni on ja mitä pitää huomioida, jos halajaa mäyräkoiran omistajaksi:

1) Mäyräkoira on aktiivinen metsästyskoirarotu. Vaikka monet mäyrikset jahtaavatkin lähinnä jääkaapille kävelevää omistajaansa tai jäljittävät parasta nukkumapaikkaa sohvalla, on syvällä geeniperimässä metsästyskoiran sielu. Mäyris vaatii aktivointia, ja jos sallittua tekemistä ei ole tarjolla, energia purkautuu jotenkin muuten. Koiralle täytyy keksiä tekemistä silloinkin, kun itseä ei huvittaisi tai kun töissä on ollut pitkä ja ikävä päivä. Etenkin pentuna ja teini-iässä koira kuin koira tarvitsee paljon puuhaa, vanhemmiten riittää vähempikin touhuilu.

2) Mäyräkoira on hyvä lenkkikaveri. Hieman yksilöstä ja tottumuksesta riippuen mäyräkoira on reipas lenkkikaveri, joka jaksaa lyhyehköistä jaloistaan huolimatta painella helposti tunnin ja toisenkin. Mauno ei mielellään kävelisi sateella tai jos maa on kovin märkä, mutta määrätietoisella suostuttelulla lenkkeily onnistuu kaikilla keleillä. Tiedän olevan myös jokasään mäyräkoiria!

3) Mäyräkoira on älykäs, mutta ei välttämättä halua miellyttää. Tapaamani mäyräkoirat ovat pääsääntöisesti olleet älykkäitä. Ne oppivat helposti, niin hyvässä kuin pahassakin; Huomaamattaan voi opettaa koiralle paljon sellaista, mitä ei toivoisi sen osaavan! Mäyris ei kuitenkaan odota ohjeita samaan tapaan kuin vaikka osa noutajista, vaan osaa toimia myös itsenäisesti ja testaa usein, voisiko käskyt ja ohjeet kiertää tai jättää huomiotta.

4) Mäyräkoira on suuri koira pienessä paketissa! Mäyräkoira, kuten kaikki muutkin koirarodut, pitää sosiaalistaa ja kouluttaa, jotta sen kanssa on helpompi elää. Vaikka mäyris on pieni ja hauskan näköinen, sitä pitää kouluttaa johdonmukaisesti. Hyvin pidetty mäyräkoira on maailman mainioin koirakaveri, joka saa vieraat huokailemaan ihastuneina "Pitäisiköhän meidänkin ottaa tämmöinen!" ;)

Vai mitä mieltä olette te muut arvoisat mäyrisbloggaajat :)?

Sri Lankan koirat

At first, it seems that there are some readers who are not Finnish. Leave a comment if you would like me to write also in English. Thanks!

Isäntä- ja emäntäihminen matkasivat kahdeksi ja puoleksi viikoksi päiväntasaajan tuntumaan Sri Lankaan. Kiersimme seitsemän kaupunkia tai kylää ja näimme paljon koiria. Kokemukset ovat omiani eivätkä perustu tutkimuksiin tai tilastoihin. Jos olet kovin herkkä, kannattaa lukea harkiten.

Ensimmäinen asia joka tulee mieleen Sri Lankan koirista on se, että niitä oli paljon ja suurin osa oli huonossa kunnossa. Jokaisella rannalla, kadulla ja kylässä kulki paljon koiria, joista osasta joku ehkä piti huolta, mutta pääsääntöisesti koirat tuntuivat olevan oman onnensa nojassa. Ja siltä ne myös näyttivät; Monet koirista olivat laihoja ja osalla ei ollut enää lainkaan turkkia, koska loiset ja taudit olivat tehneet tehtävänsä. Osalla oli erilaisia vammoja, esimerkiksi "kolmijalkaisia" koiria näkyi paljon. Monelle nopea kuolema olisi ollut armollisin vaihtoehto.

Kyyneliin asti minut liikutti erään pienen vuoren huipulla asuva koirapari. Pariskunnan narttu oli satuttanut toisen takajalkansa, ja se roikkuikin lonkasta asti ikään kuin irtonaisena. Surullisinta oli, että nartulla oli pennut vatsassa. Turistit todennäköisesti ruokkivat tätä koiraparia ja itsekin annoin uroskoiralle vettä. Uros myös laskeutui välillä alas kylään kenties hakemaan ruokaa, mutta narttu ei kovin ketterästi kiivennyt kolmella jalalla.

Emokoira tuli luoksemme häntää heiluttaen, mutta arasteli kameraa. Kuvasta näkyy, että toinen takajalka kääntyy vartalon alle ihan miten sattuu.

Vaikka yritin ajatella, etteivät nämä koirat paremmasta tiedä, niiden surulliset silmät jäivät lähtemättömästi mieleeni. Niillä on geeneissä luottamus ihmiseen, mutta kukaan ei hoivaa eikä auta niitä. Kukaan ei päästä niitä pois kärsimyksestä joka johtaa vääjäämättömään kuolemaan. Voi vain toivoa, että jos ja kun Sri Lankaan alkaa virrata enemmän turisteja, helpottuu myös koirien elämä. Turistit eivät voi koiria auttaa, mutta ehkä paikalliset huomaavat etenkin länsimaalaisten turistien arvostavan koirien inhimillistä kohtelua.

Kaiken kurjuuden vastapainoksi näimme myös lemmikkikoiria, jotka saivat juosta ja leikkiä vapaina rannalla ja sattuipa erääseen yöpaikkaan ihan oikea mäyräkoirakin! Se huimapää kurkisteli kaiteen välistä vaikka pudotusta oli monta metriä.

Luolakuulumisia

Sohvapottu, sylihauva, kettujen kauhu ja väsymätön lenkkikaveri. Sitä kaikkea on mäyräkoira!

Eilen Maunon kasvattaja tuli hakemaan minut ja Maunon kyytiin ja suuntasimme auton kohti Ristiinaa. Suur-Savon Mäyräkoirakerho järjesti avoimet luolatreenit ja sinne menimme Maunon, kasvattajan uuden urospennun sekä Maunon luolavalio-pikkusiskon kanssa. Pikkusisko tosin oli vain seuraneitinä, se ei enää treeniä tarvitse.

Harmittaa, kun en itse ymmärrä paljoakaan siitä, miten koiran pitäisi luolassa työskennellä. Muutenkin olen sellainen kaupunkilaisuuvelo siellä metsämiesten keskellä, sylitän vaan Maunoa vaikka sen pitäisi olla autossa häkissä :D Mauno sai kuitenkin kehuja. joten teki ilmeisesti niin kuin pitikin! Ahdingosta ei edelleenkään mennyt, vaan ahdinko piti kääntää pystyyn. Mauno kyllä meni kyljelleen ja ahdingon suulla näkyi vaan sätkivä koiran pyllerö, mutta ei niin ei. Ehkä ensi kerralla! Luolassa meni ihan reippaasti ja haukkui ketulle. Treenari kysyi, onko Mauno ollut luolassa aikaisemmin, ja kun vastasin että on, niin kysyi että "Menikö silloin näin hyvin?!" ja vaikutti muutenkin olevan tosi tyytyväinen Maunon suoritukseen. Itse tein vaan niin kuin käskettiin ja kanniskelin Maunoa milloin nurkan taakse kun ahdinkoa käännettiin ja milloin ahdingon suulle. On kyllä kiva katsoa, kun oma sohvapottu oikein syttyy ja raivokkaasti haukkuu kettua, mutta kuitenkin vähän niinkuin leikkii, eli ei ole mitenkään ahdistuneen tai yltiöstressaantuneen oloinen.

Kotimatkalla autossa oli aika hiljaista, kun nakkikoirat vetivät unta palloon. Kotona käytin Maunon suihkussa (ketun haju on aika pistävä) ja sieltä se kipitti loppuillaksi nukkumaan sohvalle peiton alle. Myös Suuret Metsästäjät nukkuvat mieluiten pehmeällä alustalla peittoon kääriytyneinä ;)

Nyt Maunolta olisi tarkoitus pudottaa vielä pikkuisen painoa, ja lähteä sitten yrittämään uudelleen ahdinkoon menoa. Sitä ennen käydään isäntäihmisen kanssa reissussa ja Mauno menee hoitoon, joten niin blogin päivittämiseen kuin muihinkin koiratouhuihin tulee pieni paussi. Toivotaan, ettei reissun päältä tartu matkaan kulkukoirien armeijaa kotiin tuotavaksi!

Solakka poika ja asiaa koiran laihdutuskuurista

Hei taasen! En olekaan muistanut hehkuttaa Maunon solakoitumista. Viime lääkärireissulla selvisi, että Mauno painaa 10,5 kiloa. Edellisessä punnituksessa painoa oli 11,8 kiloa. Aikamoinen ero, varsinkaan kun oma silmä ei ole meinannut huomata mitään muutosta!

Näin söpö ja solakka on Mauno-mäyriäinen!

Mauno on käynyt näyttelyissä viimeksi toukokuussa 2013. Silloin se sai arvosanaksi H, koska oli heavy. Sama kohtalo oli saman vuoden pääsiäisnäyttelyssä, jossa arvosteluun oli kirjattu "kookas" ja "erittäin raskasrunkoinen". Silloin en itse tajunnut, että kansankielellä koira oli lihava punkero :D Mauno on aina ollut sporttinen, lihaksikas ja sillä on vahva sukupuolileima, eli tyttökoiraksi sitä ei ole luultu koskaan. Muut näyttelyissä menestyvät lyhytkarvaiset ovat tosi paljon suippanampia rakenteeltaan kuin Mauno, mutta siitä huolimatta Mauno oli tuolloin lihava. En vain itse älynnyt sitä.

Syyskuussa kävimme keinoluolilla räyhäämässä ketulle ja siellä luolan pitäjä, pitkän linjan mäykkykasvattaja kommentoi, että Mauno on punkero. Silloin jotenkin itsekin tajusin, että koirassa on lihasten lisäksi myös liikaa rasvaa. Jos luolajuttuja halusi kokeilla ihan tosissaan, olisi koiran oltava sutjakammassa kunnossa. Tästä alkoi operaatio solakampi mäyräkoira.

Mauno rakastaa pinkomista! Onneksi, sillä aktiivisuus helpottaa laihtumista.

Aloimme kiinnittää tarkempaa huomiota Maunon ruokamääriin. Mauno oli aiemmin nirso, eikä välttämättä syönyt kuppia tyhjäksi. Kun ruuan määrää alettiin säännöstellä, nirsoilu loppui. Nykyään kaikki mitä kuppiin laittaa, menee, ja nopeasti meneekin. Tarkkailen Maunon kylkiluita ja jos vyötärö alkaa näyttää tosi kapealta, lisätään ruokaa hetkeksi. Jos kelit ovat huonot ja liikunta vähäistä, annetaan ruokaakin vähemmän. Onneksi (?) Maunon polla ei kestä pitkiä lyhyiden lenkkien kausia, joten irti juoksemista ja reippaita lenkkejä monipuolisissa maastoissa harrastetaan meillä säännöllisesti. Pihaahan meillä ei ole, joten koiraa pitää aina lähteä erikseen liikuttamaan. Joskin sisälläkin juostaan ja hypitään pallon ja lapasen perässä päivittäin.

Monet Maunoa harvemmin nähneet kaverini ovat sanoneet viimeisen vuoden aikana, että se on laihtunut. Itse näen muutoksen parhaiten tuosta vaa'an lukemasta. Näin on hyvä, ja solakampi mäykky on onnellisempi mäykky :)!

Talvien talvi ja uusi ruoka

Kuva: Lauri Aapro

Tänä talvena ollaan saatu nauttia runsaasta lumesta sekä kauniista aurinkoisista kävelyistä jäätyneellä Saimaalla. Muutaman viikon päästä isäntäihminen ja emäntäihminen lähtevät katsomaan aurinkoa vähän lähemmäs päiväntasaajaa. Pysytellään siihen asti vielä näissä lumisissa maisemissa!

Meillä on ollut pieniä suuria terveyshuolia. Maunon pisutulehduksen jäljiltä virtsanäytteestä löytyi runsaasti struviittikiteitä ja jouduimme siirtymään pariksi kuukaudeksi Royal Caninin erikoisruualle. Ruuan on tarkoitus liuottaa kiteet ja kuurin jälkeen katsotaan, mihin suuntaan ruokintaa muutetaan. Erittäin harmillinen vaiva, etenkin kun uuden ruuan kanssa on omat haasteensa. Ravintosisältö on kovasti erilainen kuin aiemmassa ruuassa, joten annosten kokoa on jouduttu vähän pohdiskelemaan ettei Mauno olisi jatkuvasti nälkäinen. Uuden ruuan myötä pisuhätä yllättää useammin ja ulostamisenkin kanssa rytmi on erilainen. Tuleekohan tässä nyt liikaa informaatiota :D? No, toivotaan että totutaan kaikki uuteen ruokaan. Hyvin se ainakin maistuu, jos ei muuta.

Sellaista tällä kertaa, toivoakseni seuraavalla kerralla olisi vähän iloisempia uutisia ja kuulumisia! Onko kellään muulla muuten ollut ongelmia kiteiden kanssa?

Loppuun vielä sellainen vinkki, että Maunon Instagram-tili päivittyy hieman tasaisempaan tahtiin kuin tämä blogi, jos pelkät kuvat kiinnostavat :)

Sanojen ja antibioottien syömistä

Edellisessä postauksessa kerroin, että Mauno ei juurikaan käytä takkia lenkillä. Olisi pitänyt arvata, että blogissa ääneen sanottu tulee muuttumaan, ja niin kävi tässäkin tapauksessa.

Taustoitan ensin vähän. Maunoa tuntuvat vaivaavan aina samat vaivat ja viime maaliskuussa koettu harmi masun alla on jälleen vaivanamme samoin oirein. Tällä kertaa piipahdimme kunnallisella eläinlääkärillä, sillä olimme liikkeellä kävellen ja matka on lyhyempi kuin vakiolekurille. Lääkäri oli oikein mukava ja Mauno käyttäytyi hienosti. Rakko ultrattiin ja koiran ilme oli kyllä näkemisen arvoinen siinä vaiheessa, kun kylmää geeliä laitettiin masunahalle ^_^ Matkaan saimme reseptin antibioottikuuriin ja kehotuksen kontrolliin kuurin loputtua. Samat sävelet kuin aiemminkin, tosin antibiootti on eri ja tuntuu uppoavan Maunolle hyvin, kinkun kanssa toki.

Tässä vanhassa kuvassa Mauno painelee jäällä ilman takkia ja tyytyväisenä. 

Mutta tosiaan, vaikka Mauno ei kovin sairaalta ole vaikuttanutkaan, en ole halunnut ulkoiluttaa sitä -16 asteen pakkasessa nakuna. Niinpä olemme ottaneet käyttöön Hurtan takin, ja parin ensimmäisen lenkin neuvottelujen jälkeen Mauno on kävellyt takissa varsin tyytyväisenä! Tänään laitoin tassuihin vahaa ja tarkoituksena oli mennä jäälle, kun aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Jäälle päästiin, mutta viiden metrin jälkeen koira jumahti, eikä auttanut kuin lähteä takaisin päin. Uusi yritys keväämmällä...

Mäyräkoiran pukeminen

Muutama sananen mäyräkoiran pukemisesta ja siitä, miksi sitä ei pääsääntöisesti meillä harrasteta.

Kesällä ei takkia tarvita.

Mauno on lyhytkarvainen ja lämpöä rakastava pieni nakki, joten olen hankkinut sille useammankin takin kylmien säiden varalle. Meillä ongelmaksi muodostuu se, että Mauno ei suostu liikkumaan takkiin puettuna normaalisti. Vaihtoehtoina on siis joko reippaasti viipottava nakunakki tai takki päällä jumittava juntturanakki. Toki koiraa voisi totuttaa takkiin, mutta Mauno on itsepäinen; Takin pitäminen ei mielestäni tuo lenkkeihin sellaista lisäarvoa, että sitä pitäisi opettelemalla opetella. Jos keli on kylmä, teemme lyhyempiä lenkkejä.

Hurtta Outdoors talvimantteli

 Kovilla pakkasilla Mauno alkaa helposti nostella tassujaan korkealle ilmaan, etenkin jos tassuja joutuu käyttämään lumihangessa kahlailuun. Yleensä ensimmäisten, dramaattisella ilmeellä korostettujen tassunnostelujen jälkeen lenkki voi jatkua pienellä patistelulla normaalisti. Mauno ja mammansa ovat siinä mielessä samaa maata, ettei kumpikaan erityisesti nauti kovilla pakkasilla ulkoilusta. -10 ei palele koiraa eikä omistajaa, eikä näinollen rajoita myöskään lenkkien kestoa.

Rukka Blizzard toppatakki 

En mitenkään tuomitse niitä koiran-, tai mäyräkoiranomistajia jotka pukevat koiriaan! Lyhytkarvaiselle tai muuten hetkästi palelevalle koiralle takki saattaa hyvinkin olla järkevän ulkoilun ehto talven aikana. Meillä takkia käytetään lähinnä autoillessa; Autossa kun ei ole niin väliä, suostuuko koira liikkumaan takkiin puettuna vai ei ;)

Blogin uusi tuleminen!

Hyvää tammikuuta! Vuosi on vaihtunut ja on päässyt käymään niin, että emäntäihmiselle on ilmaantunut ylimääräistä vapaa-aikaa. Se taas tietää blogin elvyttämistä, kun aikaa ja mielenkiintoa piisaa istuskella koneella. 

Jos ajatellaan tätä ikään kuin blogin uutena alkuna, voisi olla hyvä hetki esitellä mahdollisille uusille lukijoille, kuka on Kakkiranttali ja mistä blogissa on kysymys! Kakkiranttali on siis Mauno, kesäkuussa 2011 syntynyt urospuolinen lyhytkarvainen normaalikokoinen mäyräkoira. Se asustelee kolmikymppisen isäntänsä ja 26-vuotiaan emäntänsä kanssa keskisuuressa kaupungissa itäisessä Suomessa. Mauno on pesunkestävä citykoira ja asustaa kerrostalossa melkein keskustassa.

Emäntäihminen, eli allekirjoittanut aloitti Maunosta kertovan blogin elokuussa 2011, jolloin Mauno muutti meille. Blogiin on kirjattu ylös opitut asiat, lääkärireissut, hassutukset ja hupsutukset ja myös ne epätoivon hetket, joita mäyräkoiran kanssa välttämättä toisinaan tulee. Blogista on haettu tietoa anaalirauhasten fistelistä sekä valjaista. Öiseen aikaan on pohdittu kodinvaihtajakoiria  ja selvitelty vinkuuko koira yksin kotona.

KIITOS jokaiselle lukijalle, seuraajalle ja erityisesti niille, jotka ovat kommenteillaan ottaneet osaa milloin mihinkin murheeseen tai ilon aiheeseen :)

Tammikuulle on uusia suunnitelmia blogin suhteen, pysykäähän siis kuulolla!