Jouluntoivotus.

Mukavaa ja rauhallista joulua kaikille! 

Muistetaan pitää koirulaiset kaukana suklaasta ja muista ihmisten herkuista, 

härkäpuikko on paras herkku karvakamulle!

Iisisti lomaillen.

Eilen joululahjaostoksia ja siivousta, tänään kauneudenhoitoa, askartelua ja ruuanlaittoa. Loma on erittäin jees! Ulkoilusta olen päässyt nauttimaan lähinnä itsekseni, sillä Mauno on alkanut ihan kunnolla kapinoimaan ulos menoa vastaan. Tänään ennen aamulenkkiä se syöksyi sängyn alle eikä meinannut tulla pois edes kinkulla houkuttelemalla (lopulta vedin sen esiin niskanahasta, meillä koira ei valitettavasti saa itse päättää omia ulkoiluaikojaan...). Ulkona kipitetään kiireesti eikä nuuskuttelu juuri kiinnosta, kun tassut alkavat heti palella.

Lumihiutale ja avustaja.

Sisällä Mauno viihtyy emäntäihmisen eli minun välitömässä läheisyydessä. Yllä olevassa kuvassa demonstraatio: Minä askartelen lumihiutaleita ja Mauno köllöttää selällään kyljessä kiinni ja tuhisee. Kuvaa otettaessa se avasi silmät, mutta muutoin pysyi visusti unessa.

Jälleen kerran löydän itseni huolestumasta siitä, kun Mauno pääsääntöisesti pötköttelee. Onko se kipeä? Sattuuko sitä johonkin? Väsymyksen syy voi hyvinkin olla myös siinä, ettei yksinolotunteja tule läheskään niin paljon kuin normaalissa arjessa. Ja toisaalta, eilinen päivä oli touhua täynnä. Mutta silti!

Kuvassa valmiita lumihiutaleita ikkunassa ja taustalla jouluvalot. Lumihiutaleet on kiinnitetty maidolla, pysyy hyvin eivätkä sinitarrat tai teipit näy läpi. Kätevää! Netistä löytyi paljon ohjeita erilaisten kuvioiden leikkaamiseen, mukavaa puuhastelua ja lopputuloskin on mielestäni kiva.

Ostin tänään myös Maunolle vähän joulujuttuja. Viime vuonnahan Mauno ei saanut varsinaisesti kuin yhden lahjan ja senkin "mummolasta". Tänä vuonna ajattelin panostaa ja ostin Maunolle lelun, vaikka tiedän, että se on hajonnut vartin päästä paketin avaamisesta. Lisäksi takkia voi kai pitää joululahjana, ja tiedossa on myös iso kasa herkkuja, niitä koirille tarkoitettuja. Eipä Mauno taida joulusta niin ymmärtää tai välittää, mutta onhan se ihmisille mukavaa seurattavaa kun mäyris availee omia pakettejaan.

Stressitöntä viikon jatkoa!

Nolouden multihuipentuma.

Nolostunu mäyrämato.

Kävin tänään vaihtamassa Maunon liian suuren takin. Arvatkaapa oliko oikean kokoisia mustia takkeja enää jäljellä? Ei ollut. Mikä oli toinen ja ainoa värivaihtoehto? No pinkki! Sopiiko pinkki takki miehekkäälle mäyräkoiralle? EI!

Mauno ei ylipäätään tykkää pitää takkia, mutta tämä uusi takki tuntuu olevan erityisen paha. Takin pukeminen aiheuttaa totaalisen lamaantumisen ja pateettista mulkoilua. Ulkoillessa takki toimii hyvin ja siinä on hyvä kulkea, kunhan sinne ulos asti ensin päästään (eli mamma kantaa).

Tässä kuvassa Mauno on nostettu seisomaan ja se on juuri valumassa takaisin makuuasentoon.

Takki on merkiltään Rukka Blizzard, kokoa 40 ja ostettu siis Mustista ja Mirristä. Tämä uusi koko on oikein passeli, juuri sopivan pituinen ja rinnastakin hyvä. Takissa on "sisäänrakennettu" lumilukko, mutta se ei mahdu kiinni Maunon rinnan ympäri. Heijastimet ovat hyvät ja huppu irrotettavissa. Meillä on siis myös edellisen postauksen kuvassa näkyvä Hurtan takki, mutta se on hieman liian lyhyt ja selästä jää osa paljaaksi. Unelmien koirantakki olisi oranssi Pomppa, mutta se on tätä Rukan takkia hieman kalliimpi ja jäi siksi hankkimatta, Maunolle kun ei tarvitse läheskään joka lenkille pukea vaatteita.

Huomenna Mauno menee hoitoon, kun isännällä ja emännällä on molemmilla reissuja. Mukavaa viikonloppua kaikille ja palataan ensi viikolla :)!

Vinkuselvitystyö osa 2 ja muita kuulumisia

Kuten yleensäkin, emäntäihminen sai tarpeeksi pyörittelemällä kehitettyä mitättömästä ongelmasta jättisuuren. Samalla huomattiin sekin, että kun ongelmasta kirjoittaa blogiin, se mystillisesti katoaa!

Törmäsin naapuriin tässä eräänä päivänä kun lähdin Maunon kanssa lenkille, ja naapuri kertoi iloisena, ettei vinkumista ole enää kuulunut. Diagnoosi: Vingun syy on ollut Maunon lemmenloma ja tyttöystävän kaipuu, ja vinku on mennyt ohi samalla kun ikäväkin. Varmuuden vuoksi Maunon kanssa on ulkoiltu enemmän ja sitä on lellitelty vähemmän, jotta yksin jääminen sujuisi jatkossakin rennosti. Jopa emäntäihminen on saanut poistua kotoa melko rauhallisissa merkeissä, joskin nakkiherran valvovan silmän alla.

  Viimetalvista, taas..

Valokuvailut ovat jääneet viimeaikoina luvattoman vähälle, mutta yritän tsempata siinä jahka lomani alkaa. Lisäksi muissakin blogeissa esiintynyt tilanpuuteongelma on taas vaivannut meilläkin, mutten ole ehtinyt perehtyä mahdollisiin ratkaisuihin. Lomalla sitten!

Muutama sananen vielä koirakavereista. Mauno pääsi tänään taas leikkimään podengotytön kanssa, mutta tällä kertaa podengo oli hurjan pelottava! Monilla koirillahan on tapan hieman äristä ja möristä leikkiessään, mutta Mauno ei sellaista ymmärtänyt ollenkaan. Pienestäkin murahduksesta nakkipoju käänsi korvat taakse, painoi hännän jalkojen väliin ja ääritapauksissa heittäytyi selälleen. Pelottavia tyyppejä nuo tytöt, niille pitää varmuuden vuoksi olla vähän mielin kielin. Paras leikki olikin sitten sellainen, missä podengo mönki lumihangessa ja Mauno retkeili perässä. Takapää, paljon ystävällisempi ja vaarattomampi toveri kuin etupää.

Joko teillä on joululahjat hommattuna? Itse en ole hankkinut vielä mitään, paitsi Maunolle takin joka oli aivan liian iso ja odottelee hetkeä, jolloin ehtisin käydä vaihtamassa sen. Takista lisää kenties ensi viikolla!

Vinkuselvitystyö, osa 1

Kiitos kaikille tuesta ja osallistumisesta mitä tulee edelliseen postaukseen :) Itse olen kova googlailemaan milloin minkäkin eteen tulevan ongelman tiimoilta ja on ihan mahtia, jos omat kirjoitukset voivat joskus olla jollekulle avuksi tai vertaistueksi.

Tulen koko ajan skeptisemmäksi sen suhteen, mitä tulee Maunon vinkumiseen sen ollessa yksin kotona. Maanantaina ja tiistaina mäyräkoira oli syöksynyt isäntäihmisen lähtiessä sohvalle ja kaivautunut peittojen alle, ja niiltä sijoiltaan minä löysin sen viitisen tuntia myöhemmin.

Kuvituksena jälleen viimetalvinen lumiranttali.

Keskiviikkona oli emäntäihmisen vuoro jättää nakkikoira yksin ja se on meillä tunnetusti se vaaran paikka. Asensin läppärin nauhoittamaan ja poistuin ovesta, jättäen hieman rauhattoman mäyräkoiran taakseni. En ollut suunnitellut nauhoitusta ihan loppuun asti ja läppäri oli mennyt unitilaan kahdenkymmenen minuutin kohdalla. Tämän ajan sisällä Mauno oli päästänyt pari pientä vingahdusta (töptöptöp - minne mamma meni? Ui. - töptöptöptöp - mamma ei ole täällä, ui! - hyppy sohvalle) ja hiljeni sen jälkeen. Muutaman loukkaantuneen ynähdyksen se päästi vielä sohvalla ollessaan, mutta mikään näistä äänistä ei ole millään voinut kuulua naapuriin asti.

Emme voi tietenkään tietää, aloittaako Mauno vinkumisen joskus myöhemmin päivällä, joten nauhoitus täytyy uusia kattamaan koko päivän yksinolo. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että mistään hälyttävästä ja pahasta eroahdistuksesta ei voi olla kyse, sillä Mauno jää kotiin ihan kiltisti. Varmuuden vuoksi olen järjestänyt Maunon hoitoon lauantaisen työpäiväni ajaksi, niin en ainakaan stressaa itseäni pohtimalla vinkuuko koira kotona vai ei.

Palaan vielä asiaan, oikein hyvää viikonloppua teille kaikille :)!

Kiljukoon nyt kaikkein kaula!

Otsikko on vapaa mukaelma, ei se laulu välttämättä ihan noin mennyt. Mutta asiaan, jokainen kerrostalossa asujahan tietää koiranomistajan pahimman painajaisen? Ne maagiset sanat: "Tiesittekö, että teidän koiranne vinkuu/ulvoo/haukkuu yksin ollessaan." Nämä sanat me kuulimme eilen, ja siitä lähtien ne ovat tietysti kalvaneet emäntäihmisen mieltä.

Olen tiennyt, että Mauno vinkuu minun perääni hetken kun lähden kotoa, mutta olen aina kuvitellut vingun loppuvan melko nopeasti. Huolimatta poissaolon pituudesta, Mauno ei ole koskaan vinkunut kun tulemme kotiin. Olen siis elänyt siinä uskossa, että hetken vinku ei haittaisi ketään. Mutta eilen naapurin näkemys oli se, että Mauno saattaa vinkua parikin tuntia putkeen. Mukavaa!

Vinkulainen viime talvena.

Omakotitalossa tällaista ongelmaa ei olisi. Mauno saisi kiljua niin paljon kuin sielu sietää. Me asumme kuitenkin kerrostalossa ja naapurisovun ja -rauhan vuoksi joudumme ryhtymään toimenpiteisiin. Maunon yksinoloa täytyy ainakin nauhoittaa ja miettiä sulkemista esimerkiksi makuuhuoneeseen, jolloin koira ei pääse vinkumaan eteisessä.

Kaiken kaikkiaan tässä vinkumisasiassa on muutamia tekijöitä, joita kovasti ihmettelen. Esimerkiksi se, ettei vastapäinen naapuri ole koskaan edes kysyttäessä raportoinut vinkumista. Mauno oli myös puolitoista viikkoa lemmenlomalla, sinä aikana vinkumista ei ainakaan ole voinut kuulua. Sen jälkeen toki, mutta silloin olin itse kotona. 

Nyt käännyn jälleen kerran teidän blogiystävien puoleen. Oletteko kohdanneet vastaavia ongelmia ja miten olette ne ratkaisseet? Tulisiko kerrostaloasujan sietää pientä vinkunaa, vai häiritseekö kaikenlainen koirasta lähtevä ääni? Sana on vapaa!

Poika on tullut kotiin!

Aamupäivästä Mauno ja morsio tulivat tänne meidän kotiin, ja puolen tunnin sisällä homma oli hoidossa ja pennut toivottavasti laitettu aluille. Mauno vinkui ja kaipasi morsion perään mäyräkoiramaisella tarmolla, mutta lopulta väsy vei voiton ja siitä eteenpäin nakkikoira on vetänyt unta palloon. Ja syönyt hieman, sillä ruoka ei ole vieraassa paikassa ja jännittävien touhujen lomassa maistunut.

Unia isäntäihmisen kainalossa.

Jos nyt eletään siinä uskossa ja toivossa että pennut ovat saaneet alkunsa, on meillä muutaman kuukauden päästä edessä suuri ongelma. Ongelman nimi on kaljumahaiset, töpötassuiset ja pyöreäkuonoiset mäyräkoiravauvat, joissa virtaa Maunon verta ja ranttaliutta. Pentuja on tietysti mentävä katsomaan, mutta kuinka tulla takaisin kotiin ilman yhtä niistä? Maunon pentuajat ovat tuoreessa muistissa, ja se on hyvin monin tavoin pentumainen vielä itsekin. Kenties olisi plussien ja miinuksien paikka, vaikka tiedän, että tätä listaa tulen kelaamaan ja täydentämään mielessäni vielä monet, monet kerrat...

Koirakaverin plussat:

+ Maunon ei tarvitsisi koskaan olla yksin

+ Maunolla olisi leikkikaveri, eikä se olisi niin vaatelias viihdyttämisessään

+ Maunon ruokahalu ja itsetunto luultavasti kasvaisivat

+ Mauno pääsisi toteuttamaan laumakäyttäytymistä

+ Kaksi samanrotuista koiraa on vain niin hauska yhdistelmä monin tavoin!

Vastustamaton pieni töppöjalka.

Koirakaverin miinukset:

- Pentuajan pissailut ja puremiset, varsinkin talvipennun sisäsiistiksi opettaminen

- Kahdesta koirasta on tuplaten huolta

- Kallis vakuutus, kertaa kaksi

- Hoitoon viemisen hankaloituminen

- Lenkkeilyn hankaloituminen

- Mahdolliset huonojen tapojen kertaantumiset, kun koirat yllyttävät toisiaan

Minulla ei ole koskaan ollut kahta koiraa yhtaikaa, joten senkin takia kaksi koiraa tuntuu suorastaan utopistiselta vaihtoehdolta. Yhdestäkin on jo iso vaiva ja huoli! Onneksi miettimisaikaa on vielä runsaasti. Tai mistä sitäkään tietää, että onnistuiko astutus ylipäätään. Odotellessa voi haistella Maunon päälakea ja ihmetellä, miten iso ikävä viikossa kerkesi tulla!

Muromurhaaja.

Mäyräkoirahupailua.

Mäyräkoira-Manu on edelleen reissulla. Emäntä ja isäntä ovat käyneet elokuvissa, ulkona syömässä ja ostoksilla, sisustaneet kotia, siivonneet... Mäyräkoira voisi jo pian tulla takaisin täyttämään päivät kepposteluillaan.

Kuva täältä.

Hiljaista, aika hiljaista.

Mauno lähti kosiomatkalle. Vaikka se on ollut poissa vasta pari tuntia, tuntuu talo nyt jo tyhjältä ja oudolta. Emme vielä tiedä, kauanko reissu kestää. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja Mauno käyttäytyy asiallisesti.

Pikkuruisesta Maunosta on tullut jo iso Mauno.

Kun on tottunut tassujen tepsutukseen parketilla, iloiseen vastaanottoon ja rentouttaviin aamulenkkeihin, on vaikea muistaa, millaista elämä oli ennen niitä. Miksi koiraan kiintyy? Miksi on koiraihmisiä ja niitä, joiden mielestä koirat ovat vain persoonattomia kuolaajia? Miksi joku voi antaa koiran pois hyvin kevyin perustein, kun toinen ikävöi sitä samoin kuin ihmisystävää?

Onneksi Mauno tulee aikanaan takaisin. Oikeastaan jo aika pian.

Harmaina päivät seuraa toisiaan.

Syksy on hiukkasen tylsää aikaa. Sataa vettä. Maa on jäässä tai ei ole, tai lenkin alussa on ja takaisin päin tullessa tallustat suoraan kuraan. Pimeä saapuu ennen kuin valoisuus on ehtinyt kunnolla alkaakaan.

Tylsistynyt mäyräkoira.

Mauno on ollut paikoitellen jopa laiska. Emäntäihmisenä alan heti huolehtia, onko se kipeä. Normaalisti Mauno ei juuri pötköttele, mutta viimeaikoina se on riehunut ihmeen vähän. Olemme tosin lenkkeilleet reippaasti ja eilen nakkikoira pääsi leikkimään bokserineidon kanssa. Bokserikaveria tosin kiinnosti enemmän pallo kuin nakinmallinen urpo, mutta Mauno kehitti tavalliseen tapaansa omaa puuhaa. Kuten kuopan kaivamista hiekkalaatikkoon ja talon aluksen tutkimista. Näillä toimilla mäyränakki sai väsytettyä itsensä perusteellisesti, ja veti tyytyväisenä unta palloon koko illan. Olihan alla toki myös väsyttävä isänpäivä kyläilyineen, joten ihmekös tuo, että uni maistui.

Mäyräkoiran katse menee luihin ja ytimiin.

Postausideoita muhii takaraivossa, yritän toteuttaa niitä pikkuhiljaa. Tänään on siivottu (melkein) koko asunto ja ripustettu jouluvalot parvekkeelle. Mauno auttoi tapansa mukaan hyökkimällä kohti imuria ja piiloutumalla aina sinne, mistä pitäisi seuraavaksi imuroida. Vessan siivouksen ajaksi pötkökoira teki vessan matosta pesän ja asettui siihen, no, pötkölleen. Ihana pikku apuri.

Tämän postauksen kuvat on ottanut isäntäihminen. Itse nappasin tänään aamulenkille pokkarin mukaan vain huomatakseni, että akku oli loppunut. Se siitä sitten.

Osallistuvatko teillä mäyräkoirat siivouspäivään?

Homecoming.

Palasimme reissusta, hieman rähjääntyneinä ja paljon rentoutuneina. Aurinkoa lähdettiin etsimään ja se löytyikin, mutta vain hetkeksi. Pääsääntöinen lomasää oli vesisade. Onneksi kohde oli valittu siten, että tekemistä riitti kelistä huolimatta.

Se reissukuulumisista ja takaisin blogin päätähteen, eli Maunoon. Se oli hoidossa ollessaan tuhonnut valjaansa, TAAS! Tällä kertaa tuhoutuivat nämä heinäkuussa ostetut Topcanikset. Ajoitus oli mitä parhain, sillä valjaiden heijastimet olisivat näillä säillä tulleet todella tarpeeseen... Muutoin Mauno oli käyttäytynyt melkein kiltisti, mitä nyt vähän nakertanut sitä sun tätä ja käyttäytynyt toisinaan mäyräkoirasti, eli hieman sopimattomasti.

Emäntäihmisen loma jatkui vielä reissulta paluun jälkeenkin, joten Maunon ei ole tarvinnut ihan vielä palata arkeen. Vapaapäivät on käytetty sylissä pötkötellen ja tänään Mauno pääsi pitkästä aikaa leikkimään koirakavereidenkin kanssa. Riemua hieman rajoitti vesikeli, mutta oikein hyvät rallit Mauno sai silti aikaiseksi labbis- ja cockerinarttujen kanssa. Cockeri oli hieman hitaasti lämpeävää sorttia, vasta nyt neljännellä tapaamisella se suostui leikkimään Maunon kanssa. Esitti vissiinkin vaikeasti tavoiteltavaa?

Lunta odotellessa, käperrytään kaikki sohvan nurkkaan ja otetaan mäyrikset (muukin rotu käy) kainaloon lämmittämään! Eiks niin?

Paussi.

Isäntä- ja emäntäihminen suuntaavat aurinkoa etsimään, joten blogissa luvassa pieni päivitystauko. Pysykää hännänmitan päässä, palaamme pian!

Mäyräkoirakansalaisaloite

"Lenkillä nuuskutellessani olen törmännyt puiseen hökötykseen, joka on epäilyttävästi ilmestynyt siihen, missä sitä ei ole ennen ollut. Mammani selitti, että kyse on puisesta kehyksestä, johon tulee myöhemmin kunnallisvaaleissa ehdolla olevien ihmisten mainoksia. Tästä vaalitouhusta innostuneena ja syksystä erittäin tuskastuneena kirjoitin aivan omin tassuin seuraavanlaisen mäyräkoirakansalaisaloitteen:

Arvon ehdokas. Minä olen Mauno mäyräkoira täältä itärajan tuntumasta ja olen erittäin huolestunut itseni ja kaltaisteni mäyräkoirien voinnista näin syksyn tullen. Meillä mäyräkoirilla on juuri sopivan mittaiset jalat. Se, mikä on pielessä, on sää. Vettä sataa, ja koska vesi sataa alaspäin, se päätyy aikanaan maahan. Maasta se päätyy minun tassuihini ja niistä minun massuuni. Ei tunnu mukavalta. Kaiken huipuksi, vaikka olen jo valmiiksi märkä, ihminen haluaa kastella minua lisää, kun tulemme sisälle. Ja sisälle tullaan muuten vauhdilla, koska kuka nyt tuolla ulkona haluaisi oleilla kauemmin kuin on pakollista. Kun ihminen on kastellut minut erittäin nöyryyttävällä tavalla, se kuivaa minut pyyhkeeseen. Onko susilaumoilla pyyhkeitä? Ei ole. Tietääkseni.

Ehdotankin nyt tässä, että kaikkien mäyräkoirien ja mäyräkoirien kaltaisten tulisi saada omistajineen muuttaa syksyn ajaksi jonnekin, missä on kesäinen sää. Halutessaan sinne kesäiseen paikkaan voisi jäädä talveksikin, minulle se ei ole niin nuukaa, kun satun tykkäämään lumesta. Tämän siirtymän kustantaisi tietenkin kunta taikka valtio. Saavutetut hyödyt näkyisivät esimerkiksi kunnallisen terveydenhuollon vähentyneenä kuormituksena (vähemmän hermoromahduksen saaneita mäyräkoiran omistajia). Muitakin hyötyjä varmasti on, en vain vielä ole keksinyt niitä.

Tässä mäyräkoira on joutunut piiloutumaan, koska sängylle meno on kielletty. Onko se oikein, kysyn vaan?

 Siinä tapauksessa, että tällainen maasta poistuminen ei tule kysymykseen, vaadin kaikille mäyräkoirille yhtäläisiä oikeuksia viettää sadepäiviä sohvalla tai sängyllä (kuva ohessa), mielellään tyynyjen ja peittojen kera. Kieltäminen tai pois häätäminen ei tule kysymykseen, vaan niiden varalle tulisi laatia sakkorangaistukset. Mäyräkoiran tulee myös itse saada valita, mihin mattoon/huonekaluun/ihmiseen se itsensä kuivaa. Pyyhkeet jääkööt ihmisille, me mäyräkoirat keksimme kyllä keinot. Myös juokseminen toimii hyvänä kuivatusmenetelmänä ja ihmisen tuleekin taata meille esteetön ympäristö pyyhällyksiin ja hepuleihin. 

Terveisin Mauno, mäyräkoira

Mäyräkoirakansalaisena aion toimittaa aloitteen emäntäihmiselle, joka koordinoi sen eteenpäin, tai vingun kovaäänisesti. Jään härkäpuikkoa pureskellen odottamaan, millaisiin toimenpiteisiin poliitikot aikanaan ryhtyvät. Ehkä jo ensi syksyn pääsen mäyrätovereineni viettämään jonnekin sateettomaan, aurinkoiseen paikkaan!"

Ystävä, kaveri, frendi, kuoma ja kamu!

Mauno on saanut viimeaikoina nauttia koirakavereiden kanssa hengailusta. Keskiviikkona kävimme leikkimässä mopsin sekä podengon kanssa ja eilen vuorossa oli ystäväni labbistyttö. Leikit saattavat näyttää paikoin rajuilta, mutta todellisuudessa musta kaksikko tuli loistavasti toimeen.

Syöksy.

Raivomäyrä ja epätarkka toveri.

Välillä nuuskutellaan yhdessä.

Metsän poika.

Metsän tyttö ja kuvasta poistuva sukulaku (häntä).

Leikkien lisäksi kävimme vähän treenailemassakin. Labbiksen emäntäihminen teetätti omalle jässikälleen dummy-juttuja (jotain taipparitreeniä tai-mitä-se-nyt-oli) ja Maunolle vedettiin pari maksamakkarajälkeä. Hienosti selvitti töpötassu molemmat jäljet, rauhallisesti ja keskittyneesti. Ehkäpä ensi keväänä pääsisimme treenaamaan jälkeä vaikka ihan säännöllisesti ja pyykkipoikien kera, niin ei tarvitsisi emäntäihmisen tonottaa keskellä pöpelikköä ja miettiä että tulinkohan äsken tuosta mäntyjen välistä vai muurahaiskeon vierestä...

Kotona sohvalle käpertyi väsynyt ja onnellinen nakki. Koirakaverin kanssa telmiminen on parasta liikuntaa ja myös henkisen energialatauksen purkua, ainakin meidän maastomakkaralle. Tästä syystä ihan ikioma, jokapäiväinen koirakaveri ei ole enää viimeaikoina tuntunut kovinkaan huonolta vaihtoehdolta...

Kahden koiran plussia ja miinuksia saa halutessaan listata kommenttiboksiin :) Leikkisiä syksypäiviä!

Liian tollo mäyräkoiraihmiseksi?

Emäntä kuvitteli tänään olevansa mäyräkoiraa viisaampi. MIKÄ ERHE!

Maunolla on itseaiheutettu emäntäihmisriippuvuus. Emäntäihmisen eli minun huomion(i) pitäisi olla koko ajan kohdistettuna herra von mäyräkoiraan, ellei hän sitten satu olemaan tupsluureilla. Tänään päätin pysyä vapaapäivän kunniaksi tiukkana, ja aamulenkin ja mäyräkoiralle piilotetun härkäpuikon jälkeen keskityin kahvikupposeen ja hyvään ystävääni photoshoppiin.

Mauno mäyräkoira etsi ja löysi härkäpuikon, söi sen ja alkoi tuijottaa emäntäihmistä, eli minua, vaativasti. Mitä leikitään? Mitä nyt tehdään? Kun vastausta ei kuulunut, mäyräkoira tiesi tasan tarkkaan mitä tehdä. Pahaa-aavistamattomana uppouduin käsien, näppäimistön, silmien ja näytön väliseen pyhään nelinäisyyteen, enkä ymmärtänyt tarpeeksi ajoissa reagoida huoneesta poistuneeseen nakkieläimeen.

Useamman hetken pahaenteinen hiljaisuus herätti minut transsista, ja tajusin lähteä katsomaan, mitä töllöntöitä mäyräkoira mahtaa puuhata. No mitäpä? Sohvalla kiltisti pötköttävästä läppäristä oli purtu johto poikki, samoin läppäriin liitetystä hiiriparasta. Kyseinen läppäri tönöttää sohvannurkassa aina, eikä Maunolle ole yksin kotona pönöttäessään tullut pieneen mieleenkään koskea koko kapistukseen. Nyt, kun emäntäihminen julmasti eväsi huomion ja leikittämisen, mäyräkoira tiesi tasan tarkkaan, minne suunnata ja mitä tekemään. Mitä neroutta! Mikä evil master plan!

Mäyräkoira 1 - emäntäihminen 0. Välirauha on julistettu, mutta leikitystä ei heru vieläkään. Katsotaan, mitä seuraavaksi tuhoutuu. 

MaalaisMauno

Viikonloppuna olimme Maunon kanssa emäntäihmisen mummolassa. Mummola sijaitsee ihan aidosti maalla, keskellä pöpelikköä. Talon takana on pelto, jolla käyskentelee tasaisin väliajoin karhuja. Täydellinen paikka pienelle mäyräkoiralle nauttia vapaudesta!

Nuuuuuusnuusnuus.

 "Mamma please, ei kiinnostaa tää posettelu... Otan tyhjän katseen."

Silakka!

Jäljen päästä löytynyt maksamakkarakääre ja ylpeä jäljestäjä.

Aakea laakea pihamaa sopi mahtavasti helpon jäljen vetoon, kunhan sade hetkeksi taukosi. Mauno selvitti jäljen innolla ja antaumuksella. Jäljen päästä löytynyttä maksamakkarapakettia piti riepottaa pitkin pihaa hyvän aikaa. Oikean jäljen päästä löytyvää sorkkaa ei kuulune riepottaa? Tosin Mauno sai jäljestää vapaana, joten mistään virallisesta suoritteesta ei muutenkaan ollut kyse.

Perjantaina kävimme moikkaamassa koirakaveria ja tänäänkin Mauno pääsi koirakontaktiin, kun törmäsimme lenkillä mukavaan terrierityttöön. Terrieri kyykytti Maunoa 6-0, mutta herrasmiehenä nakki ei ollut moksiskaan. Muuten, mitä rähistelyyn tulee, sitä ei ole enää esiintynyt. Mauno ei ole rähistellyt ainoallekaan koiralle mies(tai nais- tai koira-)muistiin. Ilmeisesti jokaisesta ongelmasta kannattaa kirjoittaa blogiin niin se poistuu kuin itsestään! Ohittamiset eivät kylläkään ole vielä lähelläkään sulavia, mutta ainakin rähjäys on jäänyt pois :) Myös hännänalus voi hyvin, joten meille kuuluu kaiken kaikkiaan tällä hetkellä oikein hyvää! Toivottavasti teillekin!

Mauno loves roskanheittäjät

Meillä on Maunon kanssa yhteinen harrastus, joka on Maunon keksimä. Se on halpa, helppo ja ekologinen harrastus, eikä vaadi matkustamista tai välineistöä. Harrastus on roskien keräily. Mauno nappaa lenkin varrelta roskan hampaisiinsa ja kiikuttaa sen aina kotipihaan asti, jossa minä vastaanotan roskan Maunolta ja tiputan sen piharoskikseen. Tästä harrastuksesta tulee meille molemmille hyvä mieli: Mauno saa kanniskella roskaa ylpeänä ja minä olen hyvilläni, kun luonnosta poistuu pieni pala sinne kuulumatonta muovia.

Mitä Maunon sairasteluun tulee, on se selkeästikin paranemaan päin. Antibioottikuuri jatkuu vielä monta päivää, samoin hännänaluksen suihkuttelu. Vatsa ehti olla jo muutaman lenkin ajan entisellään, mutta äsken lenkillä tuotos oli jälleen lirua... Syyn selvittely jatkukoon. Ystäväni soitti aikaisemmin, että hänen koiransa oksentaa nonstoppina. Tiedä häntä jos täälläpäin on vaikka joku mahapöpöepidempia meneillään?

Reipasta, huoletonta ja sairaudetonta syksynalkua kaikille :)!

Töttöröö.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eikö vain? No, tässä nyt kuitenkin vielä joitain sanojakin: Hyeenana huutava ja kiemurteleva nakkikoira, kipulääke, antibiootti, tötterö, villinä leikkivä epäsairas nakki, oksennus ja luimisteleva potilasnakki. Kaikki nämä vain yhden illan aikana!

Anaalirauhanen oli siis tulehtunut ja puhjennut ihon läpi. Sähäkkä tauti, en nimittäin ehtinyt huomata Maunolla ripulin lisäksi mitään oireita ennen lauantaita, jolloin puhkeaminen oli ilmeisesti jo tapahtunut. Nyt meillä on kipulääkitys ja antibiootti, tötterö nököttää tällä hetkellä Maunon pyllyn päällä, ei kaulassa. Maunon mielestä tötterö on nimittäin vieläkin pahempi ja nöyryyttävämpi kapine kuin talvitakki. Antibiootin Mauno oksensi äsken pois, täytyy kokeilla myöhemmin uudelleen tai aloittaa kuuri vasta huomisaamuna.

Kiitos kaikille edellisen postauksen tsemppareille, toivotaan että antibiootti puree ja hännänalus on pian entisellään :)

Harmia hännän alla

HUOM! Teksti sisältää juttuja kakasta ja eritteistä, lukekoon vain ne, jotka ovat sinut aiheen kanssa :)

Nakkikoiran maha meni sekaisin ja sille tuli nipuli (eli mukavammin ilmaistu ripuli). Syystä en ole varma, mutta luultavasti näyttelystä tarttui jokin pöpö tai sitten mäyris on huomaamatta imuroinut jotain sopimatonta lenkiltä. Joka tapauksessa parin päivän ajan lenkillä piti siirtyä usein pöpelikköön luimistelemaan ja tuotos oli lirua. Maunolle oksentaminen on ominaisempi tapa tyhjentää sopimattomat sisällöt mahasta, eikä sillä ole tätä ennen ollut yhtä kakkausta pidempää nipulia kertaakaan. Sisälle ei vahinkoja tullut, joten en pitänyt nipulia mitenkään kovin vaarallisena vaivana.

Eilen lauantaina Mauno meni hoitoon, kun emäntä- ja isäntäihminen lähtivät juhlimaan ystävien häitä. Vain pienen hetken hoitoonviemisen jälkeen sain puhelun; Nakkikoiran hännän alta tulee veristä vuotoa. Sydän jätti lyönnin väliin ja soitin päivystävälle eläinlääkärille, jonka kanssa pohdiskelimme tilanteen vakavuutta.

Kuvituksena tomera nakki lentokentän laidalla.

Koska Mauno oli syönyt, kakannut kiinteää tuotosta, ollut pirteä ja kylmäkirsuinen, päädyttiin siihen, että tilannetta seuraillaan ja Mauno jää hoitoon. Harmi kun en muista päivystävän eläinlääkärin nimeä, sattui olemaan oikein ystävällinen ja avulias ihminen puhelimen päässä :)

Tänään haimme Maunon kotiin ja pääsin tutkailemaan tilannetta tarkemmin. Maunon hännän alla on pahkura, josta tulee eritettä, joskaan ei juurikaan veristä. Teimme reissun apteekkiin (voitte tervehtiä uutta kanta-asiakaskortin haltijaa) ja mukaan lähti mm. haavavoidetta ja tehobaktia. Koiran lääkekaapin kokoaminen on ollut mielessä usein, mutta näköjään aatoksista siirrytään tekoihin vasta todellisessa tarpeessa...

Olen nyt itsekseni diagnosoinut vaivan tulehtuneeksi anaalirauhaseksi. Eläinlääkäri totesi, että nipuli on luultavasti täyttänyt anaalirauhaset ja oma toteamukseni on, että toinen rauhanen on täyttynyt, kenties tukkeutunut ja ärtynyt/tulehtunut sen seurauksena. Puristin pahkurasta ulos sen mitä sieltä nyt sattui tulemaan, desinfioin ja taputtelin päälle haavavoidetta. Nyt nakkimies nukkuu, ja jos vielä huomenna näyttää ettei muutosta parempaan ole tapahtunut, varaan ajan eläinlääkäriin. Toivottavasti antibiooteilta vältyttäisiin, en ole niitä itsekään vuosikymmeeneen syönyt enkä mielelläni koirallekaan tuputtaisi, ellei tilanne sitä välttämättä vaadi.

Pakko antaa vielä tunnustusta Maunolle käsiteltävyydestä. Hännänalusen näpelöiminen ei varmasti tunnu mukavalta, mutta niin vain Mauno antaa emäntäihmisen hoitaa ilman mitään vastaväitteitä. Ainoa kommentti mäyräkoiralta on kulmien alta mulkoilu; Ei ole kivaa, mutta luotan siihen, ettei mamma tee mitään pahaa.

Onko muilla ollut harmia anaalirauhasista? Oletteko selvinneet kotihoidolla vai onko reissu eläinlääkäriin aina ollut välttämätön?

Iloisia näyttelykuulumisia

Olimme Maunoranttalin kanssa näyttelemässä lauantaina Luumäellä. Kyseessä oli ryhmänäyttely ja hyvin vaihteleva kattaus erilaisia koirarotuja oli saapunut paikalle metsästyskoirista kääpiöpinsereihin. Mauno pärjäsi odottamattoman hienosti! Meille napsahti paitsi ensimmäinen serti myös ROP, mitä en olisi ikimaailmassa uskonut tai osannut odottaa. Paras uros-tittelin jälkeen olin varma, että pääsemme lähtemään kotiin VSP:n kera, mutta eihän se sitten auttanut kuin jäädä isoja kehiä odottelemaan.. Aurinko paistoi kuumasti ja odottelua kertyi lopulta melkein viisi tuntia. Ryhmäkehässä kilpailivat ryhmät 4/6 eli mäyräkoirien lisäksi ajavat ja jäljestävät koirat. Mauno ei pärjännyt, meidät käteltiin ulos viidensinä tai kuudensina. En kyllä ihmettele yhtään, olimme molemmat aivan poikki ja Mauno vain haukotteli! Seuraaviin näyttelyihin täytyy hommata Maunolle häkki, jossa se voi lepäillä ja nukkua kun ei ole kehässä. Ainoa ryhmäkehässä sijoittunut mäyräkoira oli pitkäkarvainen kääpiö, se tuli hienosti kolmanneksi.

Hieman erilainen pokaalikuva! Nakkikoira oli aivan väsypoikkinen.

 Tuomarina toimi Harto Stockmari, joka oli ensimmäinen Maunon tuomaroinut suomalainen tuomari. Varsinkin pöydällä tämä tuomari oli erittäin tarkka, tunnusteli ja mittaili sekä tarkasti hampaat erittäin huolellisesti. Alla Maunon arvostelu, johon olen jälleen kerran erittäin tyytyväinen :)

Urosmainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Hyvä purenta. Hyvä kaula. Erinomainen eturinta. Hyvät eturaajat. Hyvin kehittynyt runko. Riittävän pitkä rintakehä. 
Kaunis takaosa ja häntä. Hyvä käytös. Oikea liikerata.

Ei valtavia ylistyssanoja, muttei toisaalta myöskään mitään negatiivista. Isoin ongelma Maunolla oli jälleen kerran liikkumisessa, se ei meinannut ravata lainkaan ja kulki nenä maassa. Kehän pohjana oli nurmikko, joten se oli Maunolle jälleen uusi pohjakokemus. Asvaltilla ravi sujui oikein hienosti :D

Onko kellään lukijoista näyttelysuunnitelmia loppuvuodeksi?

When nothing goes right.. go left.

Olimme viikonloppuna isäntäihmisen kanssa hääjuhlissa, ja vietimme yhden yön hääparin kotona. Heillä on Maunoa muutaman kuukauden vanhempi karkeakarvainen mäyristyttö, joka on itseasiassa vilahtanut blogissakin alkuaikoina. Ja millainen neito tästä pienestä mäyristytöstä oli kasvanut? Kiltti, rauhallinen, leppoisa, suloinen ja ihana neito! Kontrasti meillä kotona rymyävään mäyrispoikaan oli niin valtava, että sydäntä kouraisi.

Kotiin palattuani mulkaisin ympäriinsä pörräävää nakkikoiraa ja mietin, miksei sekin voi olla kiltti ja rauhallinen ihan luonnostaan. Sitten päätin kaikkien Maunon huonojen puolien ja ärsyttävyyksien vatvomisen sijaan keskittyä siihen, mikä siinä on hyvää ja rakastettavaa.

Kuvituksena postauksessa kuvia eräältä päivältä, kun aurinko paistoi ja naputtelin läppäriä parvekkeella.

"Syliin..?"

1) Mauno pitää silittelystä, hellittelystä ja läheisyydestä. Se hakeutuu mieluiten ihan kiinni ihmiseen ja nukkuu vaikka kokonaisen yön heräämättä, jos pääsee ihmisen kainaloon. Myös päiväunet ja autossa matkustaminen ovat mieluisimpia ihmisen välittömässä läheisyydessä. Takapenkillä matkustaminen on masentavaa.

2) Mauno antaa luun tai muun herkun pois missä, milloin ja kenelle vain. Se ei suojele herkkujaan eikä murise tai ärise, vaikka löytäisi lenkin varrelta jonkun herkullisen, tunnistamattoman ruoka-asian. Vieraskin ihminen voi ottaa luun suoraan sen suusta. Lelunkin saa Maunolta ottaa, mutta niitä se puree hanakammin, joten lelun keplottelu hampaiden välistä vaatii hieman sorminäppäryyttä.

"Sylkkyseen?"

3) Mauno odottaa nätisti, kun minä tai isäntäihminen tulemme sisälle. Se ei tule ovelle vastaan, vaan odottelee sohvalla tai missä nyt milloinkin sattuu olemaan. Takin saa riisua rauhassa ja kauppakassin viedä keittiöön, ja sitten vasta on mäyränakin rapsutusten vuoro.

4) Mauno ei tuhoa tavaroita yksin ollessaan. Todennäköisesti se ei edes koske mihinkään, koska monet kerrat luut ja muut herkut ovat löytyneet täsmälleen siitä, mihin ne on jätetty. Tähän ei toivottavasti tule koskaan muutosta huonompaan suuntaan.

"Jes."

 5) Mauno leikkii kiltisti muiden koirien kanssa. Jos toinen koira ärähtää sille, se uskoo heti ja leikkii kiltimmin. Tosin Mauno vaatii sen, että sitä hieman komennetaan. Jos se saa hyppiä rajattomasti koirakaverin päälle tai purra korvasta, se myös tekee sen. Missään nimessä se ei kuitenkaan ole mikään kiusaaja tai yksinäinen erakko, vaan aina valmis leikkimään kaikkien kanssa.

6) Mauno nukkuu kopassaan yön yli ja herää inhimilliseen aikaan, yleensä silloin, kun ihminenkin herää. Mauno ei vaeltele öisin eikä pyri sänkyyn, vaan nukkuu kopassaan sängyn vieressä. Se ei töki nenällään ihmistä hereille tai vingu ulos, vaan heräilee rauhassa silloin kun ihminenkin, oli herätys sitten kuudelta tai yhdeksältä. Uloskaan ei tarvitse pinkaista välittömästi, vaan tarvittaessa ehtii vaikka napata jotain pientä aamupalaa ennen lenkkiä. Tuntuu mukavalta sen jälkeen, kun asui 15 vuotta koiran kanssa, joka herätti aina viimeistään seitsemältä. Myös lomalla.

Lisäksi Mauno on aina iloinen, aina innoissaan ja valmis touhuamaan. Se antaa nopeasti anteeksi ja huomaa, milloin täytyy vain jättäytyä pois jaloista. Kaikista huonoista puolistaan huolimatta se on maailman paras Mauno mäyräkoira, kaunis ja viisas, kilttikin omalla tavallaan, ja ehdottomasti rakas!

Räyhänakki

Mauno nakkilainen on ollut meidän koiramme nyt jo hiukkasen yli vuoden. Olemme olleet isäntäihmisen kanssa vastuussa sen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta, ja onnistuneet pitämään karvan kiiltävänä ja kaikki ruumiinosat koirassa tukevasti paikallaan. Yhdessä asiassa olemme kuitenkin räikeästi epäonnistuneet ja se on lenkillä toisten koirien kohtaaminen. Nyt käsissämme on stressaava ongelma nimeltä räyhänakki.

Pahaa-aavistamatonta uhria paikantamassa.

Maunolla on kautta aikojen ollut vaikeuksia kohdata lenkillä muita koiria. Pentuna se pysähtyi niille sijoilleen tai kiersi vastaan tallustavan lajitoverin mahdollisimman kaukaa. Erään kerran Mauno oli irti, kun yllättäen metsän siimeksestä tupsahti vastaan jokin oikein kiltin ja vaarattoman oloinen koirulainen. Mauno käänsi pitkän nenänsä vastakkaiseen suuntaan ja otti niin kutsutut ritolat. Emäntäihminen loikki tietenkin perässä pöpelikköön.

Nyt, kun Mauno on kypsässä 14 kuukauden iässä, se on päättänyt kohdata muut rähisten. Kaikille se ei räyhää, mutta jotkut, aivan viattomatkin yksilöt, saavat niskaansa raivoisan räyhäkonsertin. Noloa, raivostuttavaa ja hankalaa. Missä on menty pieleen?

Hullunkiilto silmissä.

Kun toinen koira tallustaa vastaan, Maunoa eivät kiinnosta herkut, lelut tai rapsutukset. Katse nauliutuu kohteeseen ja koko keho jännittyy. Yleensä hakeudun suosiolla niin kauas, että Mauno saa katsella ohittavaa koirakaveria rauhassa. Silloin se ei myöskään rähise. Tämä on kuitenkin hankalaa ja kaikille olisi tietysti helpompaa ja sujuvampaa, jos Mauno voisi ohittaa toisen koiran myös alle viiden metrin päästä.

Jos jollakulla on täsmävinkkejä ongelman ratkomiseen, niitä otetaan mielellään vastaan. Nimimerkillä Sujuvasta lenkkeilystä haaveileva, ei se kahjon mäyräkoiran ulkoiluttaja.

Kuva-arvoitus

Varmaan arvaatkin jo, mikä kuva-arvoituksesta paljastuu?

Flunssaisen emännän seurana sohvalla köllöttävä nakki. Kuvien seesteinen tunnelma on vain hämäystä: Maksimissaan tunnin pötköttelyä seuraa turhautunut naukaisu ja tomerat askeleet kohti töllöntöitä...

Vaeltava nakki.

Isäntäihminen kävi tovereineen vaeltamassa tässä päivänä eräänä, ja nakkikoira oli tietenkin mukana taivalluksella. Noin 18 kilometriä vaellusta sujui pikkujaloilla yllättävän vaivattomasti ja Mauno tietysti nautti metsässä täysin siemauksin. Koska en itse ollut mukana, en osaa reissusta sen tarkemmin kertoa, mutta kuvat puhukoon puolestaan. Kaikki kuvat on ottanut isäntäihminen.

Riippusilta hieman epäilyttää.

Mmmm, makkaraa!

Nakkikoira joutuu tyytymään... puuhun?

Tarkkaavainen laavuvahti.

Välillä reippainkin vaeltaja lepää.

Mäyräkoirasta tosiaan on moneksi! Emäntäihminen on kipeänä, joten Mauno pötkötteli suosiolla melkein koko päivän. Samasta koirasta on siis taivalluksille ja tupsluureille, ja molemmat hommat se suorittaa yhtäläisellä antaumuksella.

Jossain, joskus, jotenkin.

Joskus tekee mieli painaa pää piiloon...

 ...halata ystävää oikein kovasti...

...laittaa silmät kiinni ja painautua kainaloon...

...hassutella ja hupistella...

...juoksennella villisti...

...nostaa katse kohti aurinkoa...

....ja haaveilla lomasta, rauhasta ja rentoudesta.